Kiinalainen uusivuosi Helsingissä 2014

Käytiin tänään katsastamassa kiinalainen hullunmylly eli kiinalaisen uudenvuoden juhlinta. Lasipalatsin aukiolla oli kaikennäköistä ruokakojua ja kiinalaista kulttuuria esittelyssä ja isolla lavalla niin leijonatanssia kuin lohikäärmetanssiakin. Vähän oli kylmä, mutta pork buns, kanaa kung po, kevätkääryleet ja kiinalainen tee lämmmittivät. Nam.

Tervetuloa siis hevosen vuosi, tiikerille se näytti lupaavan ihan hyvää ;)

Kuva on vähän tällainen, kun ei mun Lumia tuolla pimeydessä ihmeisiin pystynyt :)

Milloin kotona on valmista ja ajatuksia ovista

Kotimme isot palaset ovat nyt paikoillaan, mutta sormet syyhyävät vielä muutaman projektin kanssa. Aina kun yhden projektin saa loppuun niin päähän pukkaa jo uusia. Kiisteltiin jossain vaiheessa miehen kanssa siitä tarvitseeko kodin olla "valmis". Miehen mielestä tuo piste piti jossain vaiheessa saavuttaa ja minun mielestäni meneillään saa olla projekteja. Minä en usko, että yksikään koti tulee mielestäni olemaan täysin valmis koskaan, mutta ei kai sen tarvitsekaan olla. Matkasta nauttiminen on osa elämystä, paitsi silloin kun ollaan autossa, silloin pitää vain päästä perille ;)

Yksi tällaisista projekteista on vaatehuoneen ovi. Tuo kyseinen ovi, kun on aina vähän tiellä. Sängyn ja oviaukon väliin jää sen verran vähän tilaa, ettei ovi mahdu kokonaan aukeamaan. Se ei sinänsä haittaa suuresti, mutta liukuovi ratkaisisi ne kerrat kun oviaukon ahtaus ärsyttää esimerkiksi ovenkahvaan törmätessä. Normioven poistokaan ei haittaa, sillä vaatehuoneen ovi on uusio-ovi eikä vanhoja alkuperäisiä ovia, joista en suostuisi luopumaan. 

Liukuoven kanssa on muutama vaihtoehto. Joko voi mennä erittäin yksinkertaisella linjalla tai sitten tehdä ovesta sisustuselementin. Sisustuselementtivaihtoehtoista minua kiehtoo tällä hetkellä eniten ladonovet. Lähtökohtaisesti ehkä haluaisin, että ovi on koko huoneen korkuinen, sillä oven liukumekanismi näyttäisi mielestäni ehkä hiukan hassulta vain keskellä seinää. Kuitenkin olen tavallaa iskenyt silmäni vanhoihin oviin, joissa korkeus ei tietenkään tuollaiseen riittäisi, mutta ladonovessa voisikin riittää.

Keräilin hiukan inspismateriaalia. Ensimmäisen kuvan ovessa kiehtoo erityisesti väri ja oven yksinkertaisuus. Toisessa kuvassa on käytetty vanhaa ovea, joihin meidän olisi mahdollista päästä kyllä käsiksi. Itse maalaisin oven ehkä valkoisemmaksi, mutta säilyttäen kuitenkin sellaisen kuluneen fiiliksen. Kolmas ovi edustaa sitten sitä simppeliä linjaa. Koko seinän korkuinen simppeli ovi olisi tyylikäs vaihtoehto, mutta ehkä hiukan tylsä? Toisaalta, jos koko ovi olisikin peiliovi, voisi sillä luoda illuusion hiukan leveämmästä huoneesta.

Kuva: Terence Chin 

Kuva: Gulfshoredesign.com

Kuva: Lottaagaton.blogspot.com

Design House Stockholmin tikkaat

Asuntomme huonekorkeus, mukavat 285cm, aiheuttaa joitakin ongelmia taloutemme pituusrajoitteiselle asukkaalle. That's me, you know... Olemme kaikin puolin pyrkineet käyttämään huonekorkeutta hyväksi etenkin säilytysratkaisuissa, mutta tosiaan minä en yllä ylähyllyille edes tuolin päällä seisten ja miehelläkin tekee välillä tiukkaa. Oli siis alusta asti selvää että tarvitsemme jonkinlaiset "kettiötikkaat". Piilossa olevaa säilytystilaa on myös sen verran vähän, että tikkaiden paikan on oltava näkyvillä. Periaatteessa ihan perus alumiinitikkaatkin olisivat voineet tulla kyseeseen, mutta kämppämme ja tyylimme ei ehkä kuitenkaan ole niin industrial henkinen.

Mies oli iskenyt silmänsä DesignHouseStockholmin tikkaisiin jo aikaisemmin, minua kauhistutti vain hinta, 365e. Tikkaista. Bongasimme tikkaat kuitenkin syksyn Hulluilta Päiviltä erittäin hyvässä yli sadan euron alennuksessa ja pakkohan ne oli sitten ostaa. Eikä kaduta! Ne on ihan mahtavat, näyttävät hyvältä seinällä, ovat tukevat noustessa ja tarpeeksi korkeat, että yllä kohtuullisesti jopa aivan ylimmille hyllyillemme.

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. Ethän kopioi ilman lupaa.

Kotona

Koti. Se on minulle tärkein paikka maailmassa. Aikoinaan koti tarkoitti vanhempieni kotia ja kotihan se tavallaan on edelleen, mutta en kuitenkaan tunne sitä enää omakseni. Astiat eivät löydy kaapeista ja minun huoneestani tuli aikoja sitten kirjastohuone. Opiskelemaan lähtiessäni muutin omilleni soluasuntoon. Solu ei koskaan ollut koti, siellä käytiin nukkumassa ja keitettiin nuudeleita. Se oli kämppä ei koti.

Hauskimmat opiskeluvuodet asuin kaverikämpässä ystäväni kanssa, se oli rentoa sinänsä. Ei kahta tiskiharjaa ja astianpesuainetta vaan semi-yhteinen talous. Oli lohduttaja lähellä, kun elämä oli kurjaa ja bileseuraa oli sitten kurjaa tai hauskaa. Mutta paras tapa polttaa hermonsa parhaaseen ystäväänsä (surprise, voin olla todella ärsyttävä asuinkumppani) on asua yhdessä, joten onneksi muutimme erillemme tarpeeksi ajoissa.

Muuttaessani silloisen poikaystäväni, nykyisen mieheni, kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, oli se edelleen tosiaan vain kämppä. Bonusta oli se, että asuntoon mahtui ihan oikea ruokapöytä, mutta ei sitä vielä kodiksi kutsunut meistä kumpikaan. Seuraava asunto ei voinut olla koti, koska jo siihen muuttaessamme tiesimme sen olevan vain väliaikaisratkaisu. Emme siksi hankkineet niitä huonekaluja joita olisimme halunneet tai muutenkaan varsinaisesti sisustaneet, koska "sitten siihen seuraavaan asuntoon".

Nyt täällä Töölössä. Täällä on koti. Se ei ole kämppä tai väliaikainen ratkaisu vaan todella koti. Me viihdymme täällä, kotona. Joka kerta kun astun ovesta sisään tunnen olevani kotona. Tunnetta on vaikea kuvailla. Se on ilon läikähdys, kun astuu valaistuun olohuoneeseen. Olon pehmeys, kun hiipii oman kullan viereen pehmeään sänkyyn. Se tunne siitä, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan. Tanssiminen olohuoneessa, kuohuviinipullon poksahdus keittiössä, taginen tuoksu kun astuu sisään ovesta, kynttilän loimu ikkunalaudalla. Meidän elämää. Tältä tuntuu olla kotona.

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. ethän kopioi ilman lupaa!

Torkkupeitto, itte tein

Syksyisin minulla alkaa yleensä neuloosi vaikka muuten en ehkä erityisemmin käsityöihminen olekaan. Viime syksynä tein torkkupeiton. Ja kasallisen vauvanvaatteita ystävän vauvalle. Kyllä, ostin vähän liikaa lankaa ja sekosin. Niin voi käydä. Torkkupeiton olin pinnannut jo jokin aika sitten. Kyseessä oli Novitan ohje, jonka toteutin musta-harmaa-valkoisena ja Novitan Isoveli-langan sijasta käytin Dropsin BigMerino lankaa. Silloin kun neulon, tahdon neuloa hyvillä laadukkailla langoilla, jotta lopputuotekin kestäisi silmää ja aikaa pidempään, siksi siis merinovilla. Aaltokuvioinen peitto istuu meidän asunnon värisävyihin ihan täydellisesti. Helppo tehdä ja moderni toteutus, ihan täydellinen mulle siis :)

Kaikki kuvat ovat omiani, jollei muuta mainita. Ethän kopioi ilman lupaa!

p.s. vaikka mun peitosta tulikin vähän kapeampi kuin alkuperäisen ohjeen peitosta, se painaa ihan yhtä paljon... Ja on lämmin :)

Tagine

Viikko hujahti taas silmissä ohi. Kauan kaivattu talvi saapui viimein ja onhan se nyt ihan uskomatonta miten tuollainen kahden sentin lumikerros voikaan vaikuttaa niin paljon vireystasoon. Käytiin tänään miehen kanssa kävelyllä rannassa ja kaakaolla Café Regatassa. Kerta kaikkiaan aivan ihana talvipäivä. 

Lenkin aikana uunissa hautui ensimmäistä kertaa tagine. Saimme tupaantuliaislahjaksi Emile Henryn tagine-padan ja sormeni ovat syyhynneet, jotta saisin vihdoin oikeat ainekset sen testaamiseen. Bongasinkin torstaina, että Herkussa oli karitsan potkat halvennuksessa. Uusiseelantilaisia tosin, mutta menköön tämän kerran kotimaisen puutteessa.

Tagine viittaa astiaan jossa ruoka valmistetaan. Savipadassa on ehkä vähän hassu kartion mallinen kansi, jonka tarkoituksena on palauttaa kondensoituva höyry takaisin pataan. Itse noudatin suurinpiirtein Jamie Oliverin ohjetta lampaanpotkataginen tekoon. Lampaanpotkat maustetaan kuminalla, Ras el Hanout mausteseoksella (garam masala), korianterin siemenillä, suolalla ja pippurilla. Padan pohjalle laitetaan silputtuja tomaatteja mehuineen, murskattu valkosipulinkynsi, tuoretta korianteria ja silputtuja kuivahedelmiä, Jamie ja minä käytimme kuivattuja aprikooseja, mutta oikeastaan mikä tahansa käy. Jamie kypsensi taginensa kaasuliedellä, mutta itse pistin padan uuniin 175 asteeseen kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Tarjosin taginen couscousin ja tsatsikin kera. Tsatsiki ei nyt ole mikään perinteinen taginelisuke, mutta kaupassa ei ollut minttua, joten minttumaustetun jugurtin sijaan valmistin sitten tsatsikin, toimii muuten sekin. Liha oli äärettömän mureaa ja maukasta, tätä on saatavaa lisää <3

Kuva: Emile Henry Taginepata (juurikin se mikä mulla on)

Kuvat ovat omiani ellei muuta mainita, ethän kopioi ilman lupaa!

Televisio ja kouluttamattomien apinoiden tekemät ohjeet

Ostettiin televisio ja siihen mahdollisimman ohut seinäkiinnike systeemi. People of Lavan vaijerisysteemi. Kuulostaa älyttömältä, on oikeasti ihan fiksu ja toimii nyt vihdoin asennettuna hyvin, mutta kokoamisohjeiden tekijä ei ollut ihan järjestelmän kanssa samaa tasoa. Televisio siis ripustetaan seinälle kuten taulu, tämä mahdollistaa sen, että kiinnikkeitä poratessa ei tarvitse jännittää hulluna sitä saako reiät varmasti viivasuoraan linjaan keskenään, sillä "taulun" voin keikauttaa oikeaan asentoon vaijerissa, ihan niinkuin oikeankin taulun. Ymmärrätte mitä höpötän, jos olette koskaan suoristaneet taulua.

Mutta siis ne ohjeet. Apina olisi pystynyt parempaan. Annan nyt amatöörinä muutaman neuvon ohjeita (ihan sama millaisia) tekeville ihmisille (ei siis apinoille):

Yksi. Jos tapoja asentaa tuote on useita, esitä ne kaikki ohjeessa. 

Kaksi. Älä missään nimessä laita mittoja ohjeisiin, kertomatta mihin konfiguraatioon ne liittyvät.

Kolme. Rendatut kuvat ovat pe*****tä, jos ne eivät vastaa todellista asennustilannetta edes teoreettisesti.

Siinä neuvot. Toinen ongelma oli se että paketeissa olleista ruuveista ei sopinut yksikään meidän telkkarin takaosaan. Bauhausreissu siis ja homma hallussa. Tätä ei olisi tietenkään voinut mitenkään ennakoida. Ilmeisestikin Samsungin pienemmissä telkkareissa ruuvien jengat ovat syvemmällä kuin muissa vastaavissa malleissa.

Niin se televisio. Ompa muuten ihan älyttömän kivaa, että on sellainen! Hankittiin Samsungin 40" SmartTV. Vaikuttaa näin viikon käyttökokemuksella oikein mainiolta kapistukselta. Netflix toimii hyvin ja no onhan tuo ihan huomattavasti parempi kuin vanha televisiomme (Nokian 32" kuvaputkitelevisio...).

DIwhY?

No siksi että tällaisia (vasen/oikea) ei saa kaupasta:

Meillä on olohuoneen nurkassa ruokapöytää vastapäätä sellainen "pimeä" nurkka. Pimeys johtuu siitä, että keittiön ja olohuoneen valaistus ei yllä enää siihen ja ruokapöydän valaisimet kohdistavat valonsa suoraan alaspäin. Hämäryys ei vaivaa mitenkään erityisen paljon, mutta koska siihen kuitenkin kiinnittää joissain tilanteissa huomiota päätimme hankkia kohtaan lisävalaistusta.

Pohdimme pitkään erilaisia vaihtoehtoja, mutta koska juuri siinä mihin lamppu halutaan on kaksi tuolia ei mikään jalkalamppu tuntunut järkevältä. Päädyimme siihen, että jo aikaisemmin hankkimamme Framan Atelier Globe polttimo olisi hyvä saada käyttöön, sillä vaikka se ei olohuoneen yleisvaloksi soveltunutkaan toimii se varmasti pienemmän alueen lisävalona.Ehkä.

Anyways. Mahdollisuuksia jonkin aikaa pyöriteltyämme päädyimme himoitsemaan Framaa ripustettuna oksaan, joka kiinnitettäisiin seinään. Sopivaa oksaa metsästettiin joululomalla mökkimetsästä ja sopivan vänkyrä nuori leppä päätyi sitten uhriksemme. Tällä hetkellä oksan vänkyrä kuivuu vanhempieni autotallissa. Kun se joskus tulevaisuudessa on tarpeeksi kuiva, kuoritaan se ja maalataan valkoiseksi. Katsotaan siis miten tytön käy tässä DIY kokeilussa.

Tilantukkeesta sisustuselementiksi

Oletteko huomanneet viime vuosina, miten tietyt urheilulajit ovat vallanneet 25-35 vuotiaat kuin pyörremyrsky? Ensin tuli juoksu; oli tosi muodikasta käydä lenkillä ensin ihan vaan omaksi iloksi ja sitten juostiin jo maratoneja. Seuraavaksi tuli pyöräily. Paatuneimmatkin sohvaperunat ostivat tonnin maksavan pyörän lukkopolkimilla vain kaatuillakseen risteyksissä. Ja nyt vuorossa on triathlon ja muut edellisiä yhdistelevät lajit. Ei sillä että itse kykenisin juoksemaan edes Naisten kymppiä saatikka sitten maratonia ja pyöräkin on minulle vain kulkuväline lyhyillä etäisyyksillä. 

No se urheilusta, mutta oikeasti ajattelin tänään kirjoittaa urheiluvälineiden sijoittelusta pienissä asunnoissa ja tarkemmin sanottuna nimenomaan niiden tonnin maksaneiden pyörien, joissa kaikki osat ovat pikalukoilla kiinni ja kellarisäilytys siksi mahdoton, säilytyksestä asunnossa. Aihe on tullut esiin aikaisemminkin ystäväpiirissä, mutta enemmän aloin pohtimaan asiaa, kun nimenomaan sisustuksellisesti kauniiden ja samalla käytännöllisten ratkaisujen vähyys potutti kaveria.

Lähtökohdakseni otin kauniit seinälle kiinnitettävät pöyrätelineet. Sillä jos pyöräily on rakas harrastus, niin miksipä sitä pyörää ei voisi käytää samalla vaikka koristeena. Tunnistan tietenkin mutaisen pyörän realiteetinkin, mutta unohdetaan se nyt hetkeksi ja oletetaan, että seinälle ripustettaisiin aina edes kohtuullisen puhdas pörä. Kaverini otti esille keskustelussamme erittäin hyvän pointin: telineen pitäisi näyttää hyvältä ilman pyörääkin, jotta teline todella olisi osa sisustusta. Ei mikään ihan helppo juttu siis. Pistin googlen laulamaan ja tällaisia ainakin minun silmääni miellyttäviä ratkaisuja löytyi. 

Tämä ensimmäinen Contemporistin sivuilta löytynyt ratkaisu miellyttää silmää, sillä se ei todellakaan näyttäisi hullummalta ilman pyörääkään. Toimisi varmaan vaikkapa kirjahyllynä. Ratkaisu on Lontoolaisen suunnittelijan Tamasine Osherin käsia-alaa.

Toinen jatkaa samalla linjalla, mutta on aavituksen yksinkertaisempi. Suunnittelija on Chris Brigham.

Viimeinen ei ole ehkä niin monikäyttöinen, mutta toimii ihan hauskana sisustuselementtinä itsekseenkin. Outline Worksin Trophy Bull ja Trophy Deer ovat hauskannäköisiä telineitä, jotka yksinkertaisuudessaan eivät kuitenkaan vaadi huomiota pienessä tilassa.

Näissä kaikissahan on tietenkin muutama rajoite. Soveltuu vain "miestenpyörä" tyyppisille pyörille ja toki ne tarvitsevat aina kohtuu paljon tilaa, sillä pyörän haarukan leveys määrittää se kuinka etäälle seinästä kannakkeen on ulotuttava. Mitäs tykkäätte?