perjantai 22. marraskuuta 2013

Eteinen


Eteinen on asuntojen välttämätön paha, sellainen vähän turha tila, joka kuitenkin ratkaisee asunnon toimivuudessa paljon. Meillä on mukava kokoonsa nähden avara eteinen. Avaruutta tilassa luo erityisesti se, että tavarat ovat pääosin piilossa. Tätä ihmettä ei nimittäin edellisissä asunnosissa koskaan ole tapahtunut. Yksi ystävä tässä vähän aikaa sitten huomattikin, että meillä on tosi siistiä ja hämmentävää kyllä se on totta. En ole aikaisemmin ehkä edes tajunnut kuinka paljon siisteyden ylläpidon helppouteen/vaikeuteen vaikuttaa se, että tavaroille todella on paikat ja että se paikka on jossain "piilossa".

Edellinen omistaja oli jättänyt jälkeensä IKEA:n kenkäkaapin (pilkahtaa tuossa ensimmäisen kuvan oikeassa reunassa), joka on todella kätevä. Takit ja muut tilpehöörit ovat eteiskaapissa, jonne pienestä koostaan huolimatta mahtuu paljon. Katon rajassa meillä menee kapea hylly, jonka päällä on pientä tavaraa, kuten varalamppuja ja sellaista, laatikoissa sekä WLAN boksi. Makuuhuoneen oviaukon yläpuolella on hylly jonne on laitettu meidän kohtuullisen kokoinen lautapelikokoelma.

Mun laukuille hankittiin tuollaiset Muuton Dots naulakot, kokoa S, jotta laukkujen ja erityisesti tuon mustan rakkaani, ei tarvitse makoilla lattialla. On muuten tosi hyvät, suosittelen! Eteiseen laitettiin myös iso IKEAN Hemnes peili. Kävi sellainen sattumusten summa, että edellisellä omistajalla oli ollut tuossa täsmälleen sama peili, joten nostettiin meidän peili vain valmiisiin ruuveihin. Tai no ei ihan ollut niin yksinkertaista. Ensin ei meinattu saada peiliä suoraan ei sitten millään. Vihdoin viimein, kun tajuttiin vaihtaa yksi ruuveista aavistuksen kapeampaan, alkoi homma toimia.

Eteisen seinässä oli edellisen asukkaan vaatenaulakon jäljiltä reikiä, ja koska kenkäkaapin yläpuoli selvästi vaatikin jotain, päätimme toteuttaa siihen kuvaseinän. Seinällä on kuvia meidän reissuilta ja muutama valittu ittetein tekstijuliste. Hankin mätsäävät mustat alumiinikehykset ja passepartout ClasOhlsonilta ja nyt kuvakokoelma onkin mukavan huolitellun näköinen








Kaikki kuvat omiani, ethän kopioi ilman lupaa!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Elämää

Viimeaikoina olen kirjoitellut melko harvakseltaan. Ihan hirveetä haipakkaa juoksee aika, enkä ihan suoraan sanoen ole viitsinyt istua koneella ja kirjoittaa. Kuvia on kuitenkin kertynyt aikamoisia määriä, sillä en tosiaan ole toimettomana istunut kotosalla en. Olen myös kuvannut paljon, mutta koska haluaisin nykyään käsitellä kaikkia kuvia en ole jotenkin saanut aikaiseksi julkaista mitään. Mitä minä olen siis viimeaikoina tehnyt? Kävin muun muassa Portugalissa työreissulla, jonka yhteydessä yhden illan ja yhden aamun pikavisiitiltä Lissabonista tarttui matkaan paljon kuvia. Kiva kaupunki, pitäisi käydä joskus ihan omalla ajalla uudestaan. Yksin kun on reissussa niin sitä jaksaa kykkiä useita minuutteja Rossion aukiolla kuvaamassa katukivetystä...

Olen paljon pohdiskellut viime aikoina, sitä että miten hyvin kaikki oikeastaan nyt on. Kaikki ongelmat on niin pieniä. Mulla on maailman ihanin aviomies, meillä on ihana oma koti ja työpaikatkin ovat molemmilla tässä epävarmassa maailmassa niin vakaat kuin ne nyt vain ylipäänsä voivat olla. Olen joinain päivinä tullut ihan hirmu väsyneenä töistä ja istuessani sporaan miettinyt, että voi vitsi, että minä rakastan tätä elämää juuri nyt ja juuri tällaisena. Onnea hiukan varjostaa se, että kaikkien ystävien elämä ei ihan näin ruusuista aina ole. Sitä kun voisi lahjoittaa tämän onnen kaikille läheisillekin, niin johan olisi täydellinen maailma. Mutta muiden arjessa ei voi kuin olla läsnä silloin kun tarvitaan. Sekin on valitettavan vaikeaa silloin kun toinen asuu fyysisesti kaukana. Olen hirveän huono pitämään ihmisiin yhteyttä puhelimitse, koska jotenkin tuntuu, että päivä vain vilahtaa ohi ja sitten kun joskus ilta ysiltä olisi aikaa niin ei enää kehtaa/jaksa soittaa. Elämää, sitä se on.

Mutta joka tapauksessa, katsokaa miten kaunista oli Lissabonissa!









Kaikki kuvat ovat omiani, ethän kopioi ilman lupaa!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kanvastaulu, mutta mistä?

Meillä on ajatus teettää hääkuvastamme kanvastaulu ruokapöydän ylle killumaan, tuohon noiden lakkien kohdalle (ne peittävät kahta ruuvia), mutta missä? Onko teillä kokemusta aiheesta? Halutaan aika iso taulu (~80x60cm), joten laadullakin alkaa olla merkitystä vai onko? Katselin tällaista paikkaa kuin AH-Print, onko jollain kokemuksia? Vaikutti nettisivujen perusteella kotimaiselta ja laadukkaalta eikä hintakaan aiheuttanut ihan hirveitä kauhunpuistatuksia. Selkeästi tuo haluamme koko tuottaa joillekin kanvastaulujen tekijöille ongelmia, sillä valokuvausliikkeissä kokovalikoima oli aika rajattu.









sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirjoja ja kakkua

Ystäväni keksivät perustaa lukupiirin jokin aika sitten. Suhtauduin siihen ehkä ensin hiukan varauksella. Siis miksi minä haluaisin lukea jotain mikä ei ehkä juuri sillä hetkellä kiinnosta? No just siksi. Tämän tajusin mentyäni kesällä mukaan ensimmäisen kerran. Silloin luettavana oli J.M. Coetzeen Disgrace (suomennettuna kirjan nimi on Häpeäpaalu). Kirja oli sellainen, että hyvin todennäköisesti en olisi siihen itse tarttunut, mutta kas olikin aika virkistävää lukea kirjaa, jonka tarina oli hyvin erilainen, mutta aiheen raskaudesta huolimatta hyvin kevyesti kirjoitettu. En nyt avaa kirjaa tässä sen enempää, jos vaikka joku sen haluaa lukea. Huomasin kuitenkin, että keskustelu kaikkien lukemasta kirjasta on hyvinkin hedelmällistä, sillä toiset ovat luoneet tarinasta usein aivan erilaisen kuvan kuin itse.

Seuraava kirja meni aivan omalle mukavuusalueelle. Luen paljon fantasiakirjoja ja viime kerran kirja Robin Hobbin Ship of Magic on klassista fantasiaa parhaimmillaan. Se on kuitenkin selvästi trilogia, joten vain tämän ensimmäisen osan lukeminen on ehkä hämmentävää ainakin fantasia genreen ensimmäistä kertaa tutustuville. Nyt luvussa pitäisi olla Laila Hirvisaaren Minä, Katariina, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi hakea sitä kirjastosta. Lukupiiri on hauska harrastus, kunhan päästi ennakkoluuloistaan irti, välillä onkin hyvä lukea myös sellaisia kirjoja joihin ei ehkä muuten tarttuisi.



Otsikossa puhutaan myös kakusta ja hyvä kakku muuten onkin! Syksyn, ehkä tämän vuoden ehkä viime, en muista enää, Glorian ruoka&viini lehdessä esiteltiin banaanipähkinäkakku. On muuten hyvää ja aivan idioottihelppo valmistaa. Tässä ohje kiinnostuneille.

Kakku:

200g huoneenlämpöistä voita
2 dl (fariini)sokeri 
3 huoneenlämpöistä kananmunaa 
3 kypsää banaania 
4 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 dl pehmeitä toffeekarkkeja kuutioituina (esim. omar)

Kuorrutus: 
1dl fariinisokeria tai juoksevaa hunajaa (mä olen käyttänyt hunajaa)
75g voita 
150g rouhittuja pähkinöitä esim. manteleita, saksanpähkinöitä ja pekaanipäkinöitä 

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 1 l vetoinen vuoka. Kuori banaanit ja soseuta ne sauvasekoittimella. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten. Yhdistä banaanisose seokseen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja karkkipalat keskenään. Kääntele seos haarukkavatkaimella nopeasti muiden aineiden joukkoon. Kaada vuokaan. Paista kakkua uunin alatasossa noin 50min. Ota kakku uunista ja anna levätä noin 15min. Irroita kakku, mutta jätä vuoka päälle, ettei kakusta irtoava kosteus haihdu. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Tee kuorrutus. Mittaa sokeri tai hunaja ja voi pieneen kattilaan. Anna kiehahtaa ja sekoittele noin 1min kunnes voi on sulanut ja seos hieman paksuuntunut. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon pähkinät. Anna jäähtyä, kunnes seos on paksuhkoa. Lusikoi kakulla. Anna jäähtyä.






torstai 14. marraskuuta 2013

Toteutettu unelma

Taukoa taas, kun aika vaan humahtelee silmien ohi. 

Mun yksi rakkaimmista ostoksista tätä kotia varten on nämä tuolit joita vilauttelin jo kesällä muuton aikaan. Friz Hansenin klassiset Seiska-tuolit ovat olleet haaveissa jo pitkään. Miksi sitten juuri Seiskat, onhan ne kalliitkin kuin fan? 

Laatu maksaa hyvät ystävät, niin se vain on. Meillä on aikaisemmin ollut sellaiset Muurahaistuolin "kopiot" eli ne perus Anttilassa myytävät tuolit joita saa sadassa värissä ja maksavat about 40-50e kipale. Ja kestävät pahimmillaan vain vuoden ja parhaimmillaankin muutaman vuoden. 

Samoihin aikoihin kun ostimme Anttilasta ruokapöydän tuolit, saapui meille myös yksi aito Seiska. Se on edelleen virheettömässä kunnossa vaikka onkin ollut täsmälleen samanlaisessa kuormituksessa kuin ne halvemmat versiot. Niissä maalipinta naarmuuntui hyvin nopeasti ja yhdessä räsähti selkänoja vuoden sisällä ostamisesta. Sen sijaan vanhin Seiskamme (joka on nyt kuusi vuotta vanha) on edelleen virheettömässä kunnossa. Olemme saaneet siis tuoleista nyt pitkäaikaiset ystävät. Suosittelen :)