perjantai 26. heinäkuuta 2013

Blogista ja hiljaisuudesta

Väsyttää. Väsyttää niin maan vietävästi. Viimeiset kaksi viikkoa on pakattu, siivottu, pakattu, purettu, koottu huonekaluja ja kiroiltu. Olemme kuitenkin nyt saavuttaneet miehen kanssa sen ymmärryksen tason, ettei Roomaakaan rakennettu päivässä ja juuri nimenomaan siksi ei minulla ole kuvia vielä uudesta asunnosta. Arvatkaapa muuten huviksenne kuinka kauan meni IKEAn Brusali sängynrungon kokoamiseen? Viisi ja puoli tuntia, kyllä, viisi ja puoli tuntia, hitto mikä jumppa! Siihen verrattuna Karlstad sohvan kokoaminen oli ihan vartin homma.

Väännöstä huolimatta, ah minä vain kertakaikkiaan rakastan Töölöä. Nih! Nyt alkaa kuitenkin pitkään kaivattu kahden viikon loma. Sinä aikana asiat taas varmaan etenevät, mutta aivan aluksi vaihdan farkut verkkarihousuun ja lähden Pohjois-Karjalaan.




torstai 18. heinäkuuta 2013

Rauhoittavia kuvia kaaoksen keskelle

Koska tämä viikko on ollut yhtä kaaosta, laitan tänne kasan rauhoittavia inspis-kuvia. Kyllä meidänkin kodista vielä hieno tulee :)



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Muuttohelvetti

Niin. Se alkaa nyt 3 päivää ennen h-hetkeä olla päällä. Kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Pinoja siellä ja pinoja tuolla. Täytettyjä ja puolinaisia pahvilaatikoita ja kasoja. Loputtomasti kasoja. Sellaiset pakolliset pahat niinkuin sähkösopimus, nettisopimus ja muuttoilmoitus on tehty. Kirjahylly on purettu ja kirjat tomutettu ja pakattu laatikoihin.

Olen kerrankin aloittanut muuttoon valmistautumisen ajoissa ja päättänyt siirtää uuteen asuntoon vain huolella läpikäydyt ja puhdistetut tavarat. Vaatekaapit on käyty läpi ja poisheitettävät vaatteet laitettu säkkeihin odottamaan kirppistä/uffia. Olen pessyt kaikki villasukat ja  ulkoiluvaatteet ja pakannut ne laatikoihin. Pesuun on tulossa vielä peitot, tyynyt ja verhot ja matot pitäisi viedä pesulaan. Tai sitten vasta muuton jälkeen, sillä nettisäätöön uudessa asunnossa menikin odotettua enemmän aikaa ja siivoaminen on perseestä. On, uskokaa tai älkää niin perussiistin huoneistonkin kunnolliseen siivoamiseen saa uppoamaan aikaa ja paljon.

Ja ainiin on meillä tämä normaali elämäkin tässä sivussa laatikkomeren keskellä. No itsepähän aloitin ajoissa, tulee varmaan silti kiire...Kyllä se tästä, kaaos vain hiukan ahdistaa. Ahdistaa jopa niin paljon, että ne kuvat siitä laatikkomerestä, jotka otin vielä silloin kun nauratti, ovat edelleen kamerassa...




torstai 11. heinäkuuta 2013

Iltapuku-unelmia

Vaikka valmistumisen myötä iltapukujen tarve onkin vähentynyt, on minulla silti vuosittain ainakin yksi juhla jossa voi tarvita iltapukua. Tällä hetkellä iltapuku valikoimani on surkea, vain yksi oranssinpunainen empirelinjainen puku. Pitkäaikainen suosikkini kirkkaan punainen olkaimeton silkki-iltapukuni meni ja kutistui pesussa ja loput ovat, no, vanhanaikaisia ja olenkin päättänyt luopua niistä. Uudelle olisi siis tilaa kunhan raaskin siihen sijoittaa. Olen ajatellut teettää tuon seuraavan puvun ja minulla onkin suuria kuvitelmia sen suhteen. Raharealiteetit vaan meinaavat tulla vastaan. Noh, aina saa unelmoida :)

Molemmat kuvien mekot ovat Elie Saabin käsiäalaa. Saabin puvut ovat upeita; samaan aikaan eteerisiä ja voimakkaita. Voi että jos minulla olisi ylimäärin rahaa, niin juuri hänen pukunsa haluaisin!



























Ylä: www.lyst.com

tiistai 9. heinäkuuta 2013

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Sänky

Meidän tulevasta muutosta tulee hauska. Suurin osa tämän hetkisistä huonekaluista on roikkunut mukana viimeiset vuodet vain tahdonvoimalla. "Ostetaan uudet vasta sitten seuraavaan asuntoon". Niin, no nyt se uusiminen on sitten edessä ja uusintalistalla on muun muassa sänky. Meillä on tähän asti ollut 120 senttinen runkopatja, joka kieltämättä alkaa olla hiukan heikossa kunnossa ja isompikin olisi ehkä ihan kiva. Sängyt ovat kuitenkin kalliita ja kun uusittavaa on muutakin, niin vaikka kuinka hokisi "hyvä sänky maksaa vain nönnönnöö euroa per yö" niin silti rahaa ei ole tuhansia euroja maksavaan sänkyyn. Siirsin katseeni siis Ikeaan, jota itseasiassa aika moni on kehunut nimenomaan patjojen suhteen.

Koska uudessa asunnossamekaan tilaa ei ole tuhlattavaksi asti haluaisimme käyttää hyödyksi myös sängyn aluset. Aiemmin sängyn alla on ollut kenkälaatikkoja, mutta ne keräävät ympärilleen paljon pölyä ja imuroidaksene sängyn alusen pitää ottaa kaikki laatikot pois. Tämän ongelman ratkaisisi osittain ainakin sänky, jonka runko on maahan asti (-> ei pölyä sängyn alle niin järjettömissä määrin) ja alaosa täytetään laatikoilla, joissa voisi säilyttää esim. petivaatteita tai no ihan mitä vaan. Ikean Brusali runko (kuvassa) on ihan kohtuuhintainen 269e. Siihen sitten lisäksi IKEAn Hövåg joustinpatja (280e), Sultan Tafjord sijauspatja (229e) ja kaksi kappaletta Sultan Laxeby sälepohjia (100e). Hinnaksi tulisi tällä tavoin noin 878 euroa, mikä alkaa olla jo ihan siedettävä hinta. Käytiin patjakomboja kokeilemassa IKEAssa ja hyvä oli.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Imatra tuo Suomen uusi Töölö

Sen lisäksi, että me muutamme kahden viikon päästä Töölöön, asuu noilla kulmilla paljon ystäviämme. Valmistumisen jälkeen ystävät hiljalleen hajaantuivat pitkin Suomea ja jopa kauaksi Norjaan, mutta jännä keskittymä  Töölön lisäksi on kertynyt Imatralle. Se on suuntana tänä viikonloppuna. Ja luvassa on, no en oikeastaan tiedä :D Jotain kivaa.

Olen ollut viimeaikoina ihan superhuono ystävä. En vain ole saanut aikaiseksi soittaa kenellekään, enkä edes vastaillut sähköposteihin. Selityksiä on monia, esim. tuo muutto/asunto-hässäkkä, mutta ne on ihan oikeasti tosi huonoja selityksiä. Onneksi mulla on sellaiset ihan parhaat ystävät, jotka pitivät mut mukana suunnitelmissa, vaikka en vastannutkaan mihinkään mitään...


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Lisää valaisimia

Valaisinpohdinnat jatkuu. Kuvissa kaksi vaihtoehtoa makuuhuoneeseen. En sinänsä tykkää yleensä tuollaisista ylemmän kuvan tyyppisistä hörhellyksistä, mutta tuo jotenkin viehättää. Toisaalta tuollainen yksinkertainen valaisin, kuten alimman kuvan, olisi helppo vaihtoehto myös muun sisustuksen kannalta... No jaa, pitääpi miettiä. Tuon tokan vaihtoehdon voisi mös itse kasata IKEAn tarvikkeilla, jolloin pääsisi vielä halvemmalla.

Laatuvalaisin

Stockmann