perjantai 28. kesäkuuta 2013

Valaistusongelma vai ei sittenkään ongelma?

Sistustusjatukset alkavat uuden asunnon suhteen muotoutua, niistä sitten vähitellen lisää, mutta valaistus on asia joka pohdituttaa. Keittiön katossa on upotetut spotit ja kaapiston alla valaistusta, joten keittiön valaistus on kunnossa. Eteiseen tulee aikaisemmin olohuoneessa majaillut IKEAn 4-lampun spottivalaisin ja vessassa, no normaali vessavalaistus. Makuuhuone ja olohuone pohdituttavat edelleen.

Makuuhuoneeseen haluaisimme roikkuvan yleisvaloa antavan valaisimen, tuon yleisvalon lisäksi olemme suunnitelleet laittavamme makuuhuoneeseen vanhan jalkalamppumme, jonka jalka pitää maalata valkoiseksi ja hankkia uusi varjostin. Mutta se yleisvalo siis. Tuollainen "verkko"lamppu kiehtoo, mutta saisiko siitä itse tehtynä oikeasti niin upean, että jaksaisin sitä katsella? En tiedä. Ostettuna taas hintaa riittää. Myös tuo virkattu, paperivarjostimen päälle tehty, varjostin on upea. Tuollaisen jopa saattaisin osatakin tehdä? Mutta mitenköhän tuo päästää valoa läpi?


oikea: occa-home.co.uk vasen:pickles.no







Olohuoneen suunnitelmat ovat samansuuntaiset, mutta ruokapöydän yläpuolelle aiomme ripustaa kaksi Tom Dixonin Beat Light Tall valaisinta (toinen pitää vielä hankkia, mutta lähdetään nyt yhdestä, kaksi on tavoite). Olohuoneen ongelma on se, että katossa on vain yksi kattorasia näitä aikomaani kolmea valaisinta varten. Toivon kovasti, että se on kruunukytkentämallinen, mutta sitä en saa tietää ennen kuin sähkötaitoja omaava ystäväni pääsee sitä katsomaan muuttoviikolla. Minä unelmoin rykelmästä Muuton E27 Pendant lamppuja, mutta mies nyt ei niin innostu noista rykelmistä vaikka Muuton lampuista tykkääkin ja no vaikka sen toteuttaisi ClaesOhlson versiona niin hintaa taas löytyy. Mutta entäs jos niitä olisikin vain esim. kolme tuollailla vähän huolettomasti ripustettuna? 

Kuva: Muuto


Kuva: Remodelista

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Juhannusjuttuja

Vietimme miehen kanssa juhannusta ihan Helsingissä. Mulla on pieni antipatia juhannusta kohtaan, sillä juhannusta edeltää aina ihan jumalaton säätö siitä, minne mökille ollaan menossa, kenen kanssa, kuka ostaa mitä ruokaa, missä nukutaan, monelta lähdetään mökille, monelta takaisin, kenen kyydissä, vai sittenkin omalla autolla, onko ruokaa varmasti tarpeeksi ja entäs sitten hyttyskarkote, muistitko voin, kuka ottaa nämä ylimääräiset jugurtit ja tämän rainbow mehun jota oli pakko ostaa, mutta kukaan ei juo? Tänä juhannuksena mulla oli itseasiassa vielä päällä potentiaalinen työreissu, joten vältettiin juhannuksen mietintää todella pitkään ja päädyttiin sitten työreissuntilanteen ratketessa jäädä kuitenkin stadiin.

Ja ihana juhannus oli, perjantaina köllittiin kuutisen tuntia Meilahden kallioilla ja lauantaina syötiin kavereilla herkkuruokaa, käytiin jätskillä Sibeliuspuistossa ja testattiin uusien kotikulmien uudenkarhea ravintola/baari Linko. Hyvä juhannus kertakaikkiaan ja minimaalisella säädöllä :)












torstai 20. kesäkuuta 2013

Punajuuripesto ja spelttiolut

Käydessäni maanantaina kaupassa osui käteen ihania tuoreita ja mehukkaan näköisiä punajuuria, joten päätin  tehdä Glorian Ruoka&Viini lehdessä aikoinaan, ei mitään hajua milloin, esiteltyä punajuuripestoa. Koska en ole aikoihin nähnyt ohjette niin olen soveltanut sitä melkoisesti eri versioina. Tällä tavalla toteutin sen maanantaina.

2-3 punajuurta (kuorittuna ja karkeasti lohkottuna)
1 sipuli (kuorittuna ja karkeasti lohkottuna)
1-2 valkosipulinkynttä (kuorittuna)
kourallinen auringonkukansiemeniä (oikeasti pitäisi olla pinjansiemeniä, mutta maksavat kuin kulta, joten käytän auringonkukkaa)
n. 1 dl oliviiöljyä
1 ruukku basilikaa
1-2 rkl punaviinietikkaa (tai maun mukaan, voi korvata myös esim. balsamiviinietikalla)
1 tl suolaa (suolaa on pakko olla aika reilusti, jotta pesto maistuu miltään, joten maistelu suositeltavaa)
mustapippuria

Punajuuria ja sipuleita keitetään vähäisessä vedessä noin vartti tai kunnes ovat kypsiä, jonka jälkeen ylimääräinen vesi valutetaan pois ja loput aineet lisätään. Peston voi tehdä joko tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Itse käytin tehosekoitinta, koska sauvasekoittimemme on nähnyt jo paremmat ja tehokkaammat päivänsä. Pesto säilyy jääkaapissa melko hyvin ja sitä tuleekin sellainen 3 desiä tällä ohjeella. Peston ja pastan voi toki syödä sellaisenaan, mutta itse laitoin päälle murusteltua fetaa, murusteltu vuohenjuusto toimii myös hyvin ja mikä estää vaikka paistamasta halloumia (voisi toimiakin?). Namnam.

Jos oluesta pitää niin suosittelen maistamaan Malmgårdin Spelttiolutta Dinkel. Itse tykästyin siihen ostaessani sitä mukaan Malmgårdin panimon myymälästä viime kesänä. Speltti tuo olueeseen sellaisen kivan pehmeän ehkä vähän pähkinäisen maun. Tosi hyvää :)

Ainiin! Hyvää Juhannusta kaikille :)






maanantai 17. kesäkuuta 2013

Sohvapohdintoja

Päädyimme sohvan suhteen IKEAan Sohvan kanssa syy on se että, emme vain pysty maksamaan tässä elämäntilanteessa sohvasta tuhansia euroja. Valitettavasti meidän mieleisiä sohvia näyttää olevan muuten kuin IKEAssa lähinnä osastolla "se tekisi sitten 6985 euroa". No jos kukaan muu ei kerran tee sen tyyppisiä sohvia edullisesti kuin mitä me halutaan, niin mikäs sitten. Ei minulla mitään IKEAa vastaan ole, hyvinhän meidän 7 vuotta vanha Klippanimmekin on kestänyt, nyt vasta alkaa elämänmerkit tavoittaa sohvan rotjakkeen, mutta suurin syy sen vaihtamiseen on se että tahdomme isomman. Käytännössä siis haluamme kulma/divaanisohvan, jossa voisi mukavasti möllötellä.

IKEAn valikoimista löytyi netin perusteella kaksi lupaavaa vaihtoehtoa. Ylin sohvista on Söderhamn, joka on ilmeeltään mukavan kevyt. Noita tausta tyynyjä pitäisi vain olla enemmän. Toinen sohva on Kivik, joka näyttää enemmän löhösohvalta, mutta on myös mukavan moderni. Kuten esimerkki sohvista näkyy houkuttelee meitä värinä valkoinen.

No päivänä tässä muutamana käytiin sitten IKEAssa ja kuinkas kävi? No ei me halutakaan valkoista, kaikki valkoiset kankaat olivat sittenkin jotenkin liian blaah ja näyttivät jo kaupassa uusina jotenkin nuhjaantuvilta. Eikä iskenyt muuten kumpikaan noista ensin ajattelemmistamme sohvista. Söderhamn näytti livenä epämukavalta, eikä se nyt mikään mukavin ollutkaan. Sen lisäksi näytekappale oli jo valmiiksi ihan lässähtäneen näköinen. Kivik oli taas jotenkin huolittelemattoman näköinen, joten hylättiin sekin.

Silmiin osui sitten Karlstad moduulisohva harmaana. Kyllä, tässä on nyt se meidän sohva :) Ostetaan siihen vielä metalliset jalat, kun puiset ei meille istu, mutta muuten oikein kiva ja ryhdikäs sohva. Tarkoitus on hakea sohva kotiin sitten muuttoviikolla. Otetaan kahdenistuttava sohva divaanilisäosalla (juurikin alla oleva konfiguraatio), kompakti, mutta silti löhöttävissä.

Kuva:  IKEA Karlstad

Sohvapöytäunelma

Meillä ei ole ennen ollut varsinaista sohvapöytää, sen virkaa ovat toimittaneet valkoiset Artekin E-60 jakkaramme. Haluaisin kuitenkin ihan käytännöllisyyden vuoksi kevyen sohvapöydän ja tällä listalla suosikkini on pitkään jo ollut Hayn Tray Coffee table, valkoisena tottakai. Se on kaunis, hillitty, kevyt ja sopivan kokoinen.  Ehkä joskus :)

Kuva: Made in Design
Kuva: Scandinavia Design

torstai 13. kesäkuuta 2013

Asunnon hankinnasta osa 2.

Asunnon ostaminen ei ole mitenkään super yksinkertaista. Näytöissä käyminen on raskasta, sitä menee aina toivoa täynnä, mutta joskus "sitä tunnetta" ei synny. Ja sitten kun se syntyy, no eihän sitä kämppää välttämättä saa tai se on ulkona hintaluokasta. Vaatii aikamoista itsekuria pitää pää kylmänä kun unelmien kämppä on myyjän hyväksynnän päässä, eikä lähteä turhana korottelemaan. Mutta tosiaan, kuten edellinen postaus kertoi, joskus tärppää sekä fiilis että hinta. Me löydettiin nyt tosiaan koti, aika huikeaa.

Ja tällainen se nyt sitten on, meidän tuleva koti :)


Nyt pitäisi sitten vähitellen aloittaa reipas tavaroiden läpikäynti, jotta uuteen kämppään ei tulisi kannettua mitään turhaa. Uusittavia huonekaluja olisi paljon, mutta hiljaa hyvä tulee. Uusi kämppä on kooltaa aavistuksen isompi, kuin nykyinen vuokrakämppämme, siten että saadaan olohuoneeseen sekä iso ruokapöytä että kompakti divaanisohva.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Fiilikset just nyt



Kuva: http://uvaapplication.blogspot.fi/

Kauppakirjat allekirjoitettu ja meillä on nyt asunto, pieni kaksio! Tänään juodaan ihan vähän kuohuvaa ja heinäkuussa uudessa kodissa poksautetaan sitten  häälahjaksi saatu pullo shampanjaa! Jeee!!!

p.s. mä menen vielä kaiken liäksi kohta lentämään kuumailmapallolla, kuin siistiä!